Räystäslautojen, nurkkalautojen ja muiden puuyksityiskohtien maalaus

Huoltokäsittely

CORE talokuvitusta

Työohje

Tee tarvittavat valmistelut ja selvitä lähtötilanne ennen työn aloittamista.
1. Hanki kaikki tarvittavat työvälineet, tuotteet ja mahdolliset telineet etukäteen.
2. Suunnittele työjärjestys huolellisesti sujuvan työskentelyn varmistamiseksi.
3. Suojaa käsittelemättömäksi jäävät pinnat sekä ympäristö riittävän huolellisesti.
Core Talo työohjekuvat
Pese pinnat, käytä tarvittaessa Tikkurilan Homeenpoisto -ainetta vedellä laimennettuna (1 osa Homeenpoistoa ja 3 osaa vettä).
1. Levitä seos alhaalta ylöspäin sienellä, pehmeällä harjalla tai suurille pinnoille reppuruiskulla.
2. Anna liuoksen vaikuttaa noin 1/2 tuntia, harjaa ja huuhtele vedellä ylhäältä alaspäin
3. Jos käytät painepesuria, ruiskuta kauempaa ja matalalla paineella
4. Mikäli pinta on erittäin homehtunut, anna liuoksen vaikuttaa pidempään
5. Anna pintojen kuivua riittävän pitkään.
Core Talo työohjekuvat
Poista hilseilevät ja heikosti kiinni olevat maalikerrokset kaavinraudalla ja poista harmaantunut pintapuu hiomalla
1. Käytä teräslastaa mahdollisen pihkan poistamiseen
2. Varmista, että käytössäsi on riittävän terävä kaavinrauta työstön helpottamiseksi
3. Käytä karkeaa hiomapaperia (noin 60) ja hiomatukea
Core Talo työohjekuvat
Paikkamaalaa puupuhtaat alueet kertaalleen sivelemällä Ultra Special -maalilla
1. Sekoita maali huolellisesti ennen käyttöä
2. Voit aloittaa pintamaalauksen 2 tunnin kuluttua paikkamaalauksesta
3. Valitse siveltimeksi synteettinen tai sekoiteharjaksinen talomaalisivellin
Core Talo työohjekuvat
Pintamaalaa 1-2 kertaa sivelemällä Ultra Special -maalilla
1. Sekoita maali huolellisesti ennen käyttöä
1. Mikäli huoltomaalaat pinnan samansävyiseksi, kertakäsittely riittää. Suosittelemme kahden kerran käsittelyä, mikäli vaihdat väriä.
2. Hankaa maali huolellisesti pintaan, jotta se imeytyy tasaisesti
3. Tee toinen käsittely aikaisintaan 2 tunnin kuluttua